Sanna Meriläinen: Tavallisia koteja etsimässä

Kun arkkitehtuurista kirjoitetaan, kerrotaan useimmiten poikkeusyksilöistä: ainutlaatuisista rakennuksista ja yksilöllisistä huviloista, rikkaista mesenaateista ja normeja uhmaavista sankarisuunnittelijoista. Kuitenkin suurin osa rakentamisesta on aina vähän toisenlaista, laadultaan vaihtelevan mukiinmenevää arjen arkkitehtuuria.

Suurin osa Suomen kaikista rakennuksista on rakennettu vasta viimeisen sadan vuoden aikana. Niistä valtaosa on melko tavallisia asuintaloja, joita ei ole rakennettu yksilöllisiin asumistarpeisiin, vaan ratkaisemaan ainainen asunto-ongelma. Niihin on muutettu asuntosäästämällä, lisätilan tarpeessa, rakennemuutoksen paineissa ja pienten unelmien perässä. Tavalliset asuinrakennukset muodostavat meidän ympäristömme perusrakenteen, sen melko huomaamattoman taustan, jota vasten poikkeukselliset rakennukset erottuvat.

Tämä näkymätön enemmistö on kiehtonut minua jo pitkään. Sen takia halusin tutkia tavallisia koteja, joissa suurin osa ihmisistä elää arkeaan. Ovatko ne piittaamattomasti suunniteltuja asumiskoneita ja niitä laatikkotaloja, joita lehdissä parjataan, vai kertovatko ne totuuden suomalaisesta asumisesta? Tavalliset kodit muodostavat meidän käsityksemme siitä millaisia kodit ylipäänsä ovat, joten ei niiden tavallisuus samantekevää ole. Asunnot, jotka on suunniteltu kaikille sopiviksi ”yleiskodeiksi”, tiivistävät sen, mitä milläkin hetkellä pidetään tärkeänä. Keskivertokodit paljastavat pienen, rehellisen tuokiokuvan ajastaan. Tästä näkökulmasta tavallisuus alkaa tuntua kiehtovalta ja jopa paradoksaalisesti radikaalilta verrattuna televisiossa esiteltäviin miljoonakoteihin ja asuntoblogien sisustusunelmiin.

Kuva 1.takkakuva_285x200

 

Suomessa ja Pohjoismaissa funktionalismin yhtenä vahvana piirteenä on aina ollut paremman arjen saavuttaminen arkkitehtuurin avulla. Käsitystä uudenaikaisesta asumisesta ja paremmin sujuvasta arjesta iskostettiin ihmisille viime vuosisadan naistenlehdissä ja työtehoseuran tietoiskuissa. Myös RT-korttien ohjeet mittoineen ovat määrittäneet tavallista suomalaista asumista hyvinkin konkreettisesti, aina keittiökalusteiden mitoista tietoon, että vauvan nukuttamiseen tarvittava tila on 1500×1700 mm. Kun rakentaminen alkoi teollistua toden teolla 1960-luvulla, innostuttiin mittaamaan asumisfunktioita. Tieteellistämällä arki raportteihin ja BES-tutkimuksiin saatiin aikaan entistä tavallisempia asuntoja, ainakin toiston määrästä päätellen. Lähiöissä asunnot eivät pelkästään olleet samankaltaisia, vaan elementtiteollisuuden kultakaudella 1970-luvulla lähes identtisiä niin Soukassa, Hervannassa kuin Ilpoisissakin. Tämän kehityksen lopputuloksena suomalaiset asuvat normitetuissa, keskenään samanlaisissa, tasaisen hyvissä asunnoissa, jotka kaikessa vaatimattomuudessaan ovat pitkään noudattaneet tiettyä kelvollisen elämän minimilaatutasoa, mutta ei juuri sen enempää.

Kuva 2.Olari_malliasunto

Tämä koskee erityisesti kerrostaloissa asuvia, mutta myös pientaloasukkaita. Vaikka pientaloasumiseen tuntuu ohjaavan yksilöllinen toive omasta tuvasta ja omasta luvasta, niin myös suomalaiset omakotitalot ovat keskenään liikuttavan samanlaisia ja useimmiten samalla tavalla vaatimattomia, sekä sisältä että ulkoa. Onko tavallisuuden arvostaminen jotenkin erityisen suomalaista, kulttuurimme synnyttämää vaatimattomuutta ja arkuutta? Meillä on vähemmän asuintilaa henkilöä kohden kuin muualla Euroopassa,  mutta kuitenkin keskiarvon mukainen määrä laminaatilla päällystettyjä huoneita – eikä naapurillakaan sen kummempaa.

Tavallisuus on myös pitkään yhdistänyt suomalaisia: Monissa lähiöissä asuivat rinnakkain melko samannäköisissä taloissa pankinjohtajat ja siivoojat. Vuoden 1981 huhtikuun Kotiliedessä Mauno ja Tellervo Koivisto esittelevät tyytyväisenä Katajanokalla uudessa elementtitalossa sijaitsevaa 107 neliön asuntoaan, jossa on samat Serlachiuksen Timjami-keittiönovet kuin kaikilla muillakin 1980-luvulla. Huonekalut ovat Artekin ja valaisin Stockmannilta, mutta niitä tajutaan olla korostamatta jutussa. Sen sijaan kerrotaan miten kekseliäästi Tellervo on osannut sisustaa pienen kodinhoitonurkkauksen RT-mitoitettuun kylpyhuoneeseensa. Pienen maan itsepintainen samankaltaisuuteen pyrkivä kulttuuri on viimeiset vuosikymmenet kokenut kovia, muttei ole varsinaisesti vieläkään hävinnyt, vaikka hyvinvointi on kasvanut ja elämäntavat eriytyneet.

Kuva 3.Olari_kuva_285x200_mustavalko

Tavallisuuden tympeä puoli korostuu kauempaa katsoessa. Miksei ole enemmän vaihtoehtoja, mikseivät ihmiset vaadi enempää? Tarkemmin katsoessa kuva muuttuu. Kun lähdin etsimään tavallisten kotien arkkityyppejä eli niitä asuintaloja, jotka edustavat aikaansa tyypillisimmillään, jouduin yllättymään. Sisällä kodeissa huomasin, että nämä tavalliset asunnot olivat vuosikymmenten varrella muuttuneet tavallisista ainutlaatuisiksi. Ne olivat kaukana tavallisesta, mukautuvia, joustavia ja erityislaatuisia, arjen ylevöittämiä yksilöitä. Toisaalta pienetkin yksityiskohdat muuten yleispätevässä arkkitehtuurissa olivat asukkailleen erityisen tärkeitä ja erikoisuudessaan vaalittuja. Maunulan 1950-luvun niukan toiminnallisessa asunnossa oli hieno nyörikaide portaassa, mikä oli innostanut asukkaan keräämään esinekokoelman portaan askelmille. Olarin lähiöasuntojen takat olivat kaikki eri tavoin koristeltuja, ehkä jonkun nimettömän muurarin taideteoksia? Voisiko tavallinen mutta hyvin suunniteltu koti mahdollistaa enemmän erilaisia ja yksilöllisiä elämäntapoja kuin täysin uniikki koti?

Kuva 4.Maunulan_Koti_DSC9402

Monet näiden rakennusten jo unohtuneista suunnittelijoista suhtautuivat arvostavasti tavalliseen arkeen ja sen sujumiseen. He pystyivät tiukkojen reunaehtojen rajoissa suunnittelemaan niin yleispäteviä koteja, etteivät ne pakota tietynlaiseen elämään vaan mahdollistavat ennalta arvaamattomia tilanteita myös vuosikymmeniä myöhemmin. Silloin kun pyrkimys tavallisuuteen ei ole Hilding Ekelundin sanoin ainoastaan ”hengen köyhyyttä” se voi olla mahdollisuus johonkin ihan muuhun kuin tavalliseen kotiin.

Sanna Meriläinen
Tavallisia koteja -kirjan kirjoittaja – osta kirja Rakennustiedon verkkokaupasta.tavallisia tiedotekoko

Arkkitehti Sanna Meriläinen (s. 1981) suunnittelee rakennuksia, opettaa ja löytöretkeilee suomalaisen asuntoarkkitehtuurin lähihistoriassa. Strange Home Atlas -blogissa hän esittelee poikkeuksellisia koteja, kun taas kirjassaan hän tutustui kirjoittamalla ja piirtämällä suomalaisen asuntorakentamisen viime vuosisataan, tavallisten kotien historiaan.

 

 

Kuvat:

  1. Olari 1969-1973, Simo Järvinen & Eero Valjakka © Hanna Meriläinen
  2. Tavallisten asuntojen aatelia, Olari 1969-1973, Simo Järvinen & Eero Valjakka © Sanna Meriläinen
  3. Olari 1969-1973 © Arkkitehtuurimuseo, Simo Rista
  4. Lähiökoti Maunulassa, Hilding Ekelund 1951-1956, © Hanna Meriläinen

Yksi kommentti artikkeliin ”Sanna Meriläinen: Tavallisia koteja etsimässä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s