Vierailuja vallan saleihin

FT, tutkija Eija Rauske, yksi Rakennetun Suomen tarina -kirjan kirjoittajista:

Ekskursio Senaatintaloon ei tullut ensimmäiseksi mieleeni, kun lupasin kirjoittaa hallintorakennuksista. Rakennetun Suomen tarina -kirjan päätoimittaja siihen yllytti. Huhtikuussa Valtioneuvoston linnan tarkoin vartioidut ovet vihdoin avautuivat, ja pieni ryhmämme johdettiin stukkomarmorein koristeltuun Valtaistuinsaliin, nykyiseen presidentin esittelysaliin. Liekö ministerimme sote- ja maakuntauudistushuumassaan tajuavat, miten huikeissa tiloissa saavat oleilla. Holvatun porrashuoneen valmistuttua C. L. Engel kirjoitti ylpeänä: ”Toivon, että tämä portaikko olisi Berliinissä! Että olen pystyttänyt sen tänne näiden yksinkertaisten ihmisten katseltavaksi, on synti ja häpeä.”

suomi100_blogikuva

Senaatintalo ja Eduskuntatalo ovat hierarkian huipulla siinä hallintorakennusten kirjossa, jonka valtio ja kunnat ovat verorahoilla rakentaneet. Se ulottuu raatihuoneista, maaherrojen palatseista sekä kunnan- ja kaupungintaloista suuriin virastokolosseihin. Etenkin kaupungintalojen suunnittelusta on järjestetty lukemattomia arkkitehtuurikilpailuja.

Kuntaliitosten vuoksi useat palavalla innolla rakennetut hallintorakennukset ovat jääneet vaille käyttöä. Enimmillään Suomessa oli 603 kuntaa, vuoden 2017 alusta vain 311. Moni on nähnyt oman kunnan häviävän hallinnollisena yksikkönä. Helpotusta tuskaan on tuonut, jos edes tuttu rakennus on luomassa kotiseututunnetta.

Pohjassa löytyi kuntaliitoksen tyhjentämälle, 1970-luvulla valmistuneelle kunnantalolle ratkaisu, jota media on kilvan esitellyt. Arkkitehti lyöttäytyi yhteen sijoittajien kanssa, ja tuloksena oli 27 asunnon Sunpark, osaketalo, jossa kesämökin työleiriin kyllästyneet voivat lomailla hotellinomaisissa puitteissa.

Luksusasuntoa halvempaa – ja mökkipuuhia kevyempää – on retkeillä kotimaassa. Kulkunsa voi suunnata vaikka Hollolaan. Raitilla näkee yhdellä silmäyksellä keskiaikaisen kivikirkon, Engelin piirtämän kellotapulin ja maamme kunnantalojen helmen, Hollolan kunnantuvan. Alkuperäisen tehtävänsä jo 1942 menettäneessä, 1900-luvun vaihteen taiteilijahuviloita muistuttavassa hirsirakennuksessa toimii ravintola. Toisenlaisia elämyksiä löytyy vielä vanhemmasta Mäntyharjun kunnantuvasta, nykyisestä Taidekeskus Salmelasta.

Kuntaliitosten ohella tietoyhteiskunnan tuomat muutokset ovat jättäneet monta hienoa taloa tyhjilleen. Globalisaation ja digitalisaation myötä fyysinen työympäristö käy tarpeettomaksi. Tiloista on toisaalta ylitarjontaa, toisaalta niiden käyttöä halutaan tehostaa. Työuran suurin järkytys voikin olla siirto omasta huoneesta hälisevään monitoimitilaan. Kunnostajille riittäisi kyllä tekemistä. Huolenpito vanhasta rakennuskannasta tarjoaa paitsi työtä myös mahdollisuuden nostaa vanha ammattitaito kunniaan.

Restaurointi on vaativaa. Yllätykset ovat viivästyttäneet myös Eduskuntatalon peruskorjauksen valmistumista, mutta syysistuntokausi alkaa uusitussa salissa. Lopuksi voikin mainostaa: Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon ystävät DAMY ry järjestää jäsenilleen Eduskuntatalon esittelyn lokakuussa. Liity siis ystäviin: samalla kun tuet museoita, sinulle avautuvat monet aiemmin suljetut ovet.

Vallan_ja_hallinnon_huoneita_Eija_Rauske_Kuva: aukeama Eija Rauskeen artikkelista Rakennetun Suomen tarina -juhlakirjassa.


suomifinland100_sininenRakennetun Suomen tarina on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa ja se ilmestyy lokakuussa 2017. Runsaan sadan vuoden työ takana, mutta mitä siitä näkyy tässä ajassa? Kirja on ainutlaatuinen, laaja esitys rakennetun ympäristömme vaiheista 1800-luvulta 2000-luvulle.
Arkkitehti Harri Hautajärven johdolla asiantuntevat kirjoittajat kuljettavat lukijaa halki itsenäisen Suomen historian. Lue miten kotimaasi on rakennettu!

Kirjoittajien Rakennetun Suomen tarina -blogit ilmestyvät kirjan julkistamiseen asti.

                                  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: